Lapsuuden todellisuus voi olla satua tai totta. Yö Mikkelissä vanhempien makuuhuoneessa on ollut todellinen. Olin sängyssä ja tarkoituksena mennä omaan sänkyyni. Musta käsi ilmestyi sängynalta ottaakseen minusta otteen. Hyppäsin yli säikähtäneenä. Myöhempinä vuosina olen muistellut tuota tapahtumaa ja sen todenperäisyyttä. Totta se oli. Olen kokenut sen pimeyden kuvaavana haluna saada ote elämääni. Mutta pimeydellä ei ollut lupaa minuun.

Moottoripyörällä päin kuorma-auton nokkaa. Sama pimeys/valkeus tuli konkreettisena eteen. Siinä galaksit ja radat olivat kuoleman edessä...-Jeesus auta! kolmeen kertaan kuului näkymätön huutoni. Jälleen pimeydellä ei ollut oikeutta.

Olin ihastunut nuoreen blondiin. Hän ei antanut puolen vuoden jallitukseen mitään saumaa. Meni kesä, talvi ja tuli kevät. Hän tuli viereeni ja kysyi vähän tiuskaisten:-ollaanko vai ei? Muutuin tietysti kysymysmerkiksi, mutta änkytin takaisin -et joo?

Onni soitti ja ilmoitti:-on yksi paikka vapaana. Siis lappiin seurakunnan matkalle. Mukava Maija Sirkan kylässä tuli kysymään et mennääks juttelee? joo, joo. Kynnyksellä hän meni puihin ja ilmoitti ettei voikaan, voikaan mitä? Pyydän ton Masan ja meikä oli taas ällikällä ja aivan urpo orpo. Maija häipyi ja tilalle tuli Masa. Polvistuttiin. -mikä vaivaa? kysyttiin? en ymmärtänyt mitään. -Onko syntiä tunnolla?? ei ollut. Tilanteesta piyi päästä eteenpäin ja kehitin muistista jotain joo pöllin purkkaa Mikon baarista ja tupakkaa omasta Ievan baarista--- ja sit vietiin minua. kyyneleet tulivat silmiin, itkin. En tuskaa tai katumusta vaan lepoa ja rauhaa. Menin ulos lapin yöhön. Näin kuun ja tähdet - ensimmäistä kertaa. Jumala sanoi minulle siinä pakkasessa: -sinä olet minun

jatkuu seuraavassa ihmeet elämässä. ! HEI, on ihme et kirjoitan ja ihme jos luet. Olet sinäkin nimeltä kutsuttu, sovitaan niin. Voimia sinulle